KATETRISTA APU TUKOKSIIN JA TULEHDUKSIIN !!!! Olen 34-vuotias mieshenkilö , jolla todettiin Colitis Ulcerosa vuonna 1994. Oireet kylläkin alkoivat jo vuonna 1991. Sairastin tautia lähes 10-vuotta. Tämän jälkeen paksunsuolen hoitoon ei enää lääkehoito tehonnut, vaan päädyimme lääkärin kanssa leikkaushoitoon 4/2000. Leikkaus suoritettiin 6/2000. Leikkauksen aikana ei ollut mitään erikoisia ongelmia, vaan kaikki meni hyvin ja J-pussi rakennettiin ilman väliaikaista avannetta. Sairaalahoito kesti 10-päivää, jonka jälkeen tikit poistettiin ja minut kotiutettiin. Kaikki meni kohtalaisen hyvin, lukuun ottamatta pientä valumista päiväsaikaan ja yö karkailua 7/2001 asti. Tästä alkoi todella vaikeat ajat tukoksien ja tulehduksien merkeissä. Sairaalakierrettä kesti tammikuuhun 2002 asti kunnes tehtiin uusi leikkaus, jossa etsittiin syytä tukoksiin ja tulehduksiin. Leikkauksessa ilmeni muutoksia ohutsuolessa. Ohutsuoli oli venynyt ranteen paksuiseksi noin metrin alueelta ja J-pussi oli myös suurentunut huomattavasti. Tukoksia ja tulehduksia aiheutti liian ahdas peräaukon sauma, jolloin uloste ja ilma ei päässyt kunnolla ulos. Se velloi edestakaisin J-pussissa ja suolistossa aiheuttaen kovia kouristuksia, kuumeilua, väsymystä ja ruokahaluttomuutta. Elimistöön syntyi nestevajetta, suonenvetoa ja pyörtyilin usein. Tämän jälkeen päädyimme kirurgin kanssa venyttämään peräaukon saumaa. Ongelmat jatkuivat tästä huolimatta samanlaisina. Venytyksistä ei ollut apua. Välillä puhuimme myös ulkopuolisen avanteen mahdollisuu- desta. Hain apua ongelmiini myös IPAA-leikattujen sopeutumisvalmen- nuskurssilta, joka oli Siilinjärvellä 31.10.2002-6.11.2002 välisenä aikana. Saamani apu Siilinjärveltä oli valtava, henkisen ja fyysisen jaksamisen kannalta, koska olin melko loppuunpalanut ennen kurssia. Kurssilta saamani tieto auttoi jaksamaan jokapäiväisessä elämässä leikkauksen jälkeen, mutta suurin apu oli kun sai jutella sellaisten henkilöitten kanssa, jotka olivat käyneet saman leikkauksen läpi. Palattuani Siilinjärveltä olin saanut voimani takaisin ja taistelu jatkui. Suosittelen kurssia kaikille Ipaa- ja Iaa-leikatuille. Kurssin jälkeen seuraava kirurgin vastaanotto oli 18.12.2002, jossa kirurgi ehdotti j-pussin tyhjennystä isolla virtsatiekatetrilla. Tästä löytyi apu ongelmiini.18.12.2002 lähtien elämä on ollut yhtä amerikkaa (vertausku- vallisesti). Positiiviset asiat: 1. Tyhjään j-pussin katetrilla 3-4 kertaa vuorokaudessa. 2. Ei yön aikaisia WC- käyntejä. Unen laatu parempaa. 3. Valumia ei ole juuri ollenkaan. 4. Kouristuksia, tulehduksia, ilmavaivoja ei ole enää ollut. 5. Säännöllinen ulosteen/ilmojen tyhjennys (hyvä rytmi elämässä) 6. Iho-ongelmat ovat poistuneet. 7. Antibiootteja ei tarvitse syödä. 8. Elämänlaatu ja mieliala kohentuneet huomattavasti. Negatiiviset asiat: 1. Katetrissa liian pienet reiät. Ulosteen ollessa paksua j-pussin tyhjennys vie paljon aikaa. 2. Sulamaton ruoka tukkii helposti katetrin reiät. Reiät täytyy aukaista välillä. 3.Katetrin reikien reunat tahtovat repiä peräaukon saumakohtaa. MK